“Jos haluat lapsia, asia kannattaisi ottaa harkintaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.”
Olin 19-vuotias ja istuin gynekologin vastaanotolla. Minulla oli kaksi vuotta aikaisemmin diagnosoitu endometrioosi, joka vaikeutti elämääni kaikilla mahdollisilla osa-alueilla. Nyt kivut veivät minua päivystykseen parin viikon välein. Olin juuri aloittanut opinnot ammattikorkeakoulussa, eivätkä kivut luonnollisesti tehneet opiskelusta helppoa.
Olen aina ollut kunnianhimoinen ja määrätietoinen, rakastanut opiskelua ja ollut siinä etevä. Suunnitelmissani ei koskaan ollut lopettaa ammattikorkeakoulututkintoon, vaan jatkaa opiskelua eteenpäin. Monet asiat kiinnostivat minua, mutta sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto tuntui hyvältä startilta. Endometrioosidiagnoosistani asti olin kuitenkin tiennyt, että joudun kasvokkain lapsiasian kanssa todennäköisesti jossain vaiheessa. Onhan endometrioosi yleinen lapsettomuuden aiheuttaja.
Olimme siinä vaiheessa olleet puolisoni kanssa yhdessä pari vuotta. Olimme yhtä mieltä siitä, että haluaisimme lapsia jossain vaiheessa. Se vain ei ollut suunnitelmissa aivan näin nopeasti. Ajattelin, että opiskelen, matkustelen, rakennan unelmieni uraa…ja sitten ehkä lapsia. Tilanne, jossa olimme, tuntui epäreilulta. Pyöriteltyämme asiaa muutaman kuukauden istuimme autossa matkalla Seinäjoelta Vaasaan ja teimme päätöksen siitä, että hormonilääkitykseni lopetettaisiin ja vauvalle annettaisiin mahdollisuus tulla. Raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa noin kuukausi sen jälkeen, kun olin täyttänyt 20 vuotta.
Onko pakko valita uran ja perheen välillä?
Raskausaika oli minulle kuin unelmien täyttymys. Endometrioosioireet helpottivat, eivätkä raskausoireet tuntuneet miltään päivittäiseen kipuun verrattuna. Tein enemmän opintoja ja töitä kuin pitkään aikaan. Puoli vuotta ennen vauvan syntymää lähdin kohti unelmaani seksologin ammatista ja aloitin ammattikorkeakoulun rinnalla seksuaalikasvattajan opinnot. Ajattelin, että minun on pakko keretä tekemään mahdollisimman paljon, kun vielä voin.
Vauva syntyi kesäkuussa 2021. Lapsivesien menoa edeltävänä yönä kirjoittelin avoimen yliopiston kurssille sosiaalipedagogiikan esseetä. Pompin jumppapallon päällä ja yritin saada esseetä loppuun ennen sairaalaan lähtöä. Ajattelin, että nämä ovat viimeiset hetket pitkään aikaan, kun saan tehdä jotain, mikä edistää uraani.
Olin varmaan ainoa ihminen, joka yllättyi siitä, että en viihtynyt äitiyslomalla. Niiden viiden pitkältä tuntuneen äitiyslomakuukauden aikana totesin, että en halua valita uran ja perheen välillä. Kun vauva oli neljä kuukautta, otin vastaan työpätkän viestintäkoordinaattorin sijaisena sosiaalialan järjestössä ja jatkoin opintoja omassa tahdissani. Puolisoni jäi vanhempainvapaalle ja teki töitä muutamana päivänä viikossa.
Äitikavereita etsimässä
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 ensisynnyttäjien keski-ikä oli 29,6 vuotta ja yleisimmin synnyttäjät olivat 29-34-vuotiaita. On siis varmaan sanomattakin selvää, että juuri 20 vuotta täyttäneitä äitejä ei ihan hirveästi löytynyt Kesäkuiset- tai Vauva 2021 -ryhmistä. Kokeilin synnytyksestä palautuvien äiti-vauva-jumpparyhmää muutaman kerran, mutta sekin loppui lyhyeen jojoilevien koronarajoitusten vuoksi. Päädyin myös juontamaan mamma-aiheista podcastia, ja selailin Facebookia Z-sukupolvelle epätyypillisen tiuhaan tahtiin löytääkseni vertaistukea. Silti tuntui, etten aivan löytänyt itselleni sopivia äitikavereita.
Vuonna 2023 uskaltauduin liittymään mukaan MiBiin. Järjestöaktiivina ensikosketukseni olikin aktiivipalaveri. Minusta tuntui heti kuulumistenvaihtokierroksella, että olen tullut oikeaan paikkaan. Nuorena äitinä olen törmännyt vanhemmuustaitojen kyseenalaistamiseen (esimerkiksi lapsivuodeosaston kätilön ihmetellessä sitä, kuinka osasimme itse laittaa vauvan turvaistuimeen...) ja vanhemmuuteen liittyvien kokemusten vähättelyyn. Mietin, että jos MiBissäkin kaikki ovat minua vanhempia, löydänkö samaistumispintaa lainkaan ja ohitetaanko minut siksi, että olen niin paljon muita nuorempi?
Vaikka olen meistä ainakin Pohjanmaan paikallisjaostossa nuorin, olen kokenut oloni aivan yhtä tärkeäksi ja arvostetuksi mibiläiseksi kuin kaikki muutkin. Minusta tuntuu, että olen saanut MiB Pohjanmaan äitikavereista isosiskoja, joiden puoleen kääntyä, kun mikä tahansa uraan, perheeseen tai näiden yhteensovittamiseen liittyvä pohdituttaa. Se on valtavan iso voimavara arjessa!
Ja ei, pomput jumppapallon päällä ennen sairaalaan lähtöä eivät olleet ne viimeiset hetket, kun olen edistänyt uraani. Lapsen saamisen jälkeen olen opiskellut seksuaalikasvattajaksi ja -neuvojaksi, perustanut toiminimen, aloittanut vakkarityössä nuorten mielenterveyden edistämisen parissa, saattanut ammattikorkeakouluopinnot opinnäytetyötä vaille valmiiksi ja ehtinyt kertaalleen palaa loppuunkin. Uran ja perheen väliltä ei ollut pakko valita, ja tiedän saavani siihen aina kannustusta samanhenkisiltä MiB-äideiltä!
Kirjoittaja on Charlotta Ekman, 23-vuotias tasa-arvoisen vanhemmuuden puolestapuhuja sekä uraa ja perhettä yhteensovitteleva pienen lapsen äiti, joka toivoo jokaisen löytävän itselleen samanhenkisiä äitikavereita.
Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämä sekä naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia.Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.
