Eräänä iltana kaksi naista kävi elämää suurempaa keskustelua. Kiivas ja tapahtumarikas vääntö käsitteli sitä, voiko ehjiä lakanoita heittää pois, jos haluaa uudet ja jos kaapissa on lakanoita enemmän kuin yhden perheen tarpeiksi. Lakanat, varsinkin vanhat, kun ovat mallia ikuinen, eivätkä normikäytössä kauheasti kulahda. Lopputulemaksi tuli ”Ei tänne äitiä oo tultu miellyttämään” ja sen jälkeen naiset elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.
Ei tänne oo tultu äitiä miellyttämään.
Tapahtuma on tosi ja kuvaa lyhyesti sitä sisäistä debattia, joka meillä jokaisella on käynnissä asian jos toisenkin suhteen, pienistä suuriin. Monesti koemme, että meillä on kaikki kortit ja palikat elämää varten käsissä, mutta miksen silti ole jotenkin onnellisempi, jotenkin täydempi, tyytyväisempi ja ihanampi? Olemme ehkä jumissa yhteiskunnan, sukumme tai perheemme normistossa, vaikka sisimmässämme jo vähän aavistelisimme haluavamme elämältä jotain ihan muuta. Jossain tapauksissa emme edes aavistele, vaan jokainen solu kehossamme huutaa, kirkuu ja rukoilee meitä viimein ymmärtämään, että tämä ei enää voi olla tätä! Jos emme ole varuillamme, päädymme silti elämään ihanne-elämää… harmi vaan, että se on jonkun muun
ihanteen mukaista.
Jos emme ole varuillamme, päädymme elämään ihanne-elämää… jonkun muun ihanteen mukaista.
Todellisuutemme tällä hetkellä on seurausta käyttäytymisestämme pitkällä aikavälillä. Joka maanantainen uusi parempi elämä ei siis tee kesää. Pienen pienet, säännölliset tekemiset pitkällä aikavälillä määrittävät sen, miltä näytämme, millaisessa asemassa olemme, miten pullea pankkitilimme tai sijoitusvarallisuutemme on… ja sama pätee tavoitteisiimme ja päämääriimme. Päästäksemme johonkin meidän täytyy miettiä, millaista elämää elää tavoitteessa oleva henkilö jokaikinen päivä ja ymmärtää mielikuvan erot omaan nykyisyyteemme.
Todellisuutemme tällä hetkellä on seurausta käyttäytymisestämme pitkällä aikavälillä.
Lisäksi pitää kysyä itseltään brutaalin rehellinen kysymys: mikä estää minua pääsemästä tavoitteeseeni? Kyseessä voi olla helppoja esteitä, kuten #kiire, #koskalapset, #koskatoipuoliso tai #eioovaraa. Tyypillisiä sitku-tyypin syitä, joilla lykkäämme vastuunottoa omasta onnellisuudestamme hamaan tulevaisuuteen… Sitku meillä on tarpeeksi rohkeutta, aiomme ehkä avata niitä ovia, joita nyt vielä kiskomme kaikin voimin kiinni. Itsestään ja onnellisuudestaan vastuunotto kun on kovin pelottavaa!
Helposti lykkäämme vastuunottoa omasta onnellisuudestamme hamaan tulevaisuuteen.
Käänne yleensä tapahtuu, kun ymmärtää, että ei voi enää syyttää ketään muuta, vaan kaikki ammennettava löytyy peilikuvasta. Meillä jokaisella kun on pinnan alla karikoita, syvähaasteita ja haavoja, joita elämä tarjoilee meille kohdattavaksi aina uudestaan ja uudestaan, kunnes uskallamme katsoa niitä silmiin, kuulla niiden tarpeet ja antaa niille mitä ne kaipaavat. Usein se on jotain oman näköistä, ehkä omien ulkoa rakennettujen normien vastaista – mutta niin huumaannuttavaa, niin oikeaa.
Käänne tapahtuu, kun uskaltaa katsoa haasteitaan silmiin.
Asiassa on kuitenkin kääntöpuolensa. Kun tutustuu itseensä, voi alkaa tietoisesti kehittää itsessään niitä puolia ja osa-alueita, joita elämäänsä kaipaa lisää. Kun tutustuu sisäiseen sankarittareensa, huomaakin sen voimaannuttavan tunteen, kun omat rajat oman elämän suhteen ovatkin vain omien korvien välissä. Miten vapauttavaa on elää elämää, jonka raja-aitoja ei sanele kukaan muu? Kun tunnistaa nykytilan ja unelmansa eron, voi alkaa ratkoa välissä olevia esteitä, kuin supersankaritar konsanaan; kaikki tarvittavat supervoimat löytyvät meistä kaikista kyllä. Ja sinä itse olet paikalla aina kun tarvitaan, ei tarvita prinssiä valkoisine ratsuineen, ei batmania valokeilaan… Oletkin jo paikalla, juuri silloin kun sinua tarvitaan.
Voimaannuttavin terveisin,
Suvi von Becker, Talentree Oy
Lempeänä piiskaajana tunnettu Talentreen konsultti, coach ja partneri Suvi von Becker haastaa työssään johtajat omalle epämukavuusalueelleen tunnistamaan ja tunnustamaan omia uskomuksiaan, motiivejaan ja arvojaan.
