Hei, olemme MiBin työntekijöitä!

MiBin huikea kasvuvauhti jatkuu, sillä MiBin toimistolla Tampereen Crazy Townissa on alkanut kuhista. MiBin saaman STEAn (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) rahoituksen avulla palkattiin MiBin ensimmäinen työntekijä huhtikuussa. Projektityöntekijä Jonnan lisäksi toimistolla puuhailee nyt Soile, joka aloitti 16.8.2017 yhdistyskoordinaattorina. Keitä MiBin työntekijät oikein ovat ja mitä ihmettä he puuhaavat? Otetaanpa selvää!

Keitä MiBin työntekijät oikein ovat ja mitä ihmettä he puuhaavat?

 

Projekti-Jonna

010 tyontekija Jonna.jpg
 

Jonna Lampinen
p. 040 7725299
jonna.lampinen(at)mib.fi

Toimin MiBin STEA-rahoitteisen kehittämishankkeen projektipäällikkönä. Projektissa keskeistä on yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan kehittäminen, nuoren yhdistyksen toiminnan vakiinnuttaminen sekä vertaisverkoston vahvistaminen. Näitä vahvistamalla pystymme yhä paremmin tukemaan pienten lasten äitien työelämävalmiuksia sekä vahvistamaan heidän osaamistaan myös perhevapaiden aikana. Perhevapailta töihin siirtymisen sekä uran ja perheen yhteensovittamisen sujuvoittaminen ovat myös lähellä sydäntämme. Näihin pyrimme mm. vertaistuen, tiedon lisäämisen ja osaamisen kasvattamisen avulla.

 

Mikä sai sinut liittymään MiBiin?

Kuulin MiBistä kuopuksen vauva-aikana. MiBin toiminta-ajatus tuntui erittäin osuvalta ja virkistävältä sen hetkisessä elämäntilanteessani. Kaipasin kovasti itselleni mielekästä, jopa ammattilista haastetta tarjoavaa, tekemistä ollessani kahden pienen lapsen kanssa kotona. Onneksi kaverini vinkkasi MiBistä ja mahdollisesta laajentumishalukkuudesta Tampereelle. Siitä se meidän tarinamme sitten alkoi.

 

Olet perheinesi asunut Tanskassa. Millaista se oli?

Palasimme vappuna Suomeen Tanskan reissultamme, jossa vietimme viimeisen hoitovapaavuoteni. Tykkäsin kovasti ja suosittelen lämpimästi tarttumaan vastaaviin tilaisuuksiin. Lisää reissustamme voit lukea aiemmasta blogipostauksesta.

 

Soilen kysymys Jonnalle: Tiedätkö, keitä ovat Elvis ja Sami tai Pipsa?

Epäilykseni kohdistuu vahvasti lastenohjelmien hahmoihin, possu ja palomies kuulostaa tutuilta, Elvis on vielä tuntematon tuttavuus. Oisitpa kysynyt, ketä ovat Elsa, Anna ja Olaf! Näen kohta heistä jo itsekin unta.

 

Terveisesi jäsenille?

MiB oli minun kotiäitiaikani henkireikä ja merkittävä vertaistuen lähde nyt töihin palattuani. Otahan ilo irti tästä huikean taidokkaasta naisverkostosta. Tervetuloa mukaan myös aktiivijäseneksi järjestämään MiB-toimintaa.

 

 

Koordinaattori-Soile

tyontekija Soile.jpg
 

Soile Pylsy
p. 040 751 4898
info(at)mib.fi ja soile.pylsy(at)mib.fi

Yhdistyskoordinaattorina teen jäsenhallintoa eli ylläpidän yhdistyksen jäsenrekisteriä. Vastaan myös erilaisiin yhteydenottoihin ja teen yhdistyksen viestintää. Koostan muun muassa aktiivien kuukausikirjettä ja ylläpidän yhdistyksen verkkosivuja, sekä toimin MiBin Suomi ja Vapaalla Facebook-ryhmien ylläpitäjänä. Jos siis haluat muuttaa sähköpostiosoitteesi tai sinulla on kysyttävää jäseneksi liittymisestä, niin laitapa postia!

 

Mikä sai sinut aikoinaan liittymään MiBiin?

Liityin MiBiin lokakuussa 2016 ystäväni vinkistä. Etsin työpaikkaa ja ystävä kertoi, että MiB voisi olla minulle hieno verkostoitumistilaisuus. Liittymiseni jälkeen miltei samantien päädyin myös aktiivijäseneksi järjestämään tapahtumia. On ihana saada tukea ja ymmärrystä sekä vinkkejä taitavilta naisilta, joilla on samanlaisia ajatuksia ja uraintoa kuin minulla.

 

Millaista on kasvatta taaperoa ja käydä töissä?

Poikani on päiväkodissa, joten työssäkäynti on siinä mielessä helppoa. Toisaalta päiväkotiin meno on joskus hyvinkin hankalaa – kaikki päiväkotilaisten äidit tietävät kyllä miksi – ja päivällä tulee rakasta iso ikävä. Poika on kolmevuotias eli aika iso, mutta kuitenkin niin pieni… Työnteko antaa minulle voimaa ja omaa aikaa. Minulle on henkisesti tärkeää käydä töissä ja tiedän, että hyvinvointini heijastuu myös koko perheeseeni.

 

Jonnan kysymys Soilelle: Mikä on lempileikkisi?

Lempileikkejä on itse asiassa kaksi: “kutituskone” ja junarata. Olen leikkinyt poikani kanssa kutituskonetta jo hänen ollessaan ihan pikkarainen. Leikissä minä olen kone ja kutittelen häntä sylissäni. Nyt isompana hän tulee itse pyytämään kutituskonetta ja meillä on aina hauskaa! Toinen mihin olemme yhdessä hurahtaneet, on leikkijunaradan kokoaminen. Olen aivan haltioissani!

 

Terveisesi jäsenille?

Aktiivijäsenyys on avannut minulle monia mielenkiintoisia yhteyksiä ja kontakteja, joten suosittelen sitä kaikille jäsenille! Mompower!!