Vaadimme rohkeaa perhevapaaremonttia!

Kenenkään ammattitaito ei valu pois lapsivesien mukana. Äitiys ei heikennä osaamista, päinvastoin. Epätasa-arvoinen perhevapaajärjestelmä saa kuitenkin aikaan laajan aivovuodon Suomen työelämästä. Nykyinen perhevapaajärjestelmä on johtanut siihen, että äidit käyttävät yli 90 prosenttia vanhempainvapaista ja kotihoidontuesta.

Työelämä tarvitsee myös äitien työpanosta, jotta meillä olisi onnellisempia ja tasapainoisempia perheitä, menestyvämpi kansantalous ja hyvinvoivia äitejä, jotka pääsevät toteuttamaan itseään työelämän piirissä. Isien tulee saada antaa oma, tasavertainen hoitopanoksensa lastensa elämään. Molempien vanhempien oikeus hoitaa pientä lasta kotona on kaikkien etu. Isille on kiintiöitävä reilusti nykyistä suurempi perhevapaaosuus.

Me vaadimme, että tuleva hallitus toteuttaa rohkean, tasa-arvoa edistävän perhevapaaremontin. On aika lopettaa hoitovastuun kaatuminen äitien niskaan ja antaa myös isille tasavertainen mahdollisuus hoivaan.

Mothers in Business MiB ry on urahenkisiä äitejä yhdistävä yhdistys, joka haluaa muuttaa ajattelutapaa, jolla äitiys työelämässä nähdään. Naistenpäivänä 8.3. alkanut Work Like a Mom -kampanja muistuttaa, ettei äitiys saa olla kenenkään uran esteenä. Päinvastoin äitiys on voimavara, joka on valjastettava paremmin käyttöön myös työelämässä. Kampanja nostaa samaistuttavasti ja huumorin keinoin esiin äitien kohtaamia ennakkoluuloja ja syrjintää työelämässä.

Miten voit osallistua?

Osallistu #worklikeamom -kampanjaan seuraavin tavoin:

1) Levitä tietoa #worklikeamom kampanjasta Facebook-tapahtuman kautta
2) Allekirjoita manifesti perhevapaaremontista
3) Jaa MiBin kampanjapostauksia omissa kanavissasi - omalla #worklikeamom-tarinallasi rikastettuna!
4) Käytä hashtageja #worklikeamom ja #perhevapaaremontti

Kampanja on toteutettu yhteistyössä Vapa Median kanssa.

Manifestin allekirjoitusaika päättyi huhtikuun 2019 lopussa. Manifestin allekirjoitti 473 kannattajaa, kiitos kaikille!

MiBin jäseneksi?

Haluatko vaikuttaa perheitä koskeviin asioihin? Haluatko parantaa osaamistasi? Haluatko olla osa yli 4000 uraäidin verkostoa? Silloin Mothers in Business on yhdistys juuri sinulle. Liity mukaan aktiiviseen toimintaamme!

Medialle

Mediatiedustelut ja haastattelut:

Annica Moore
Hallituksen puheenjohtaja
annica.moore(a)mib.fi tai puheenjohtaja(a)mib.fi
puh. 050 352 5347

Work Like a Mom -kampanjatiedote:
Uraäitien yhdistys haluaa pysäyttää työelämän aivovuodon: ”Äitiys on supervoima”

Tutustu MiBin kannanottoon perhevapaaremontista sekä vaikuttamistyöhömme.