Uusi EU-direktiivi edellyttää naisten edustuksen lisäämistä pörssiyritysten hallituksiin, mutta Bayer Nordicin toimitusjohtaja Christiane Temminghoffin ja Mothers in Business -verkoston toiminnanjohtaja Annica Mooren mukaan yritysten tulee lisäksi aktiivisesti kehittää tapoja uran ja perheen yhteensovittamiseen myös johtoportaassa.
Perheiden hyvinvointi syntyy työstä
Vauva tuli - miten kävi työpaikan? Kutsu medialle Mothers in Businessin paneelikeskusteluun Lapsimessuille
Onko vauvan saaminen edelleen urajarru 2020-luvulla? Tarkoittaako perhevapaa työelämästä sivuun joutumista ja missattuja työmahdollisuuksia? Muuttaako perhevapaauudistus mitään?
Tervetuloa Lapsimessuille seuraamaan Mothers in Business -järjestön paneelikeskustelua Vauva tuli - miten kävi työpaikan? Perhevapaauudistuksella kohti ura- ja perheystävällisempää työelämää!
“Emme mekään tätä halua!” Uraäitien kysely kertoo, minkä täytyy muuttua, jotta myös isät saadaan perhevapaille
Perhevapaauudistuksen myötä isien perhevapaat pitenevät, ja perhevapaiden vaikutus miesten työuriin kasvaa. Yli puolet äideistä kertoo Mothers in Business -järjestön kyselyssä perheellistymisen vaikuttaneen negatiivisesti urakehitykseensä. Järjestö painottaa, että työelämän suhtautumisen perhevapaisiin täytyy muuttua, jos niiden halutaan jakautuvat tasaisemmin vanhempien välillä.
STEA ehdottaa MiBille rahoitusta äitien hyvinvoinnin ja voimavarojen tukemiseen sekä hankkeeseen perhevapaauudistuksesta
STEAn avustusehdotus vuoden 2023 avustuskohteista on julkaistu.
STEA ehdottaa jatkoa MiBin avustustoimintaan, jolla vahvistetaan äitien työelämäosallisuutta, hyvinvointia ja voimavaroja. Lisäksi STEA ehdottaa MiBille rahoitusta kolmivuotiselle hankkeelle, jossa tuetaan perhevapaauudistuksen tasa-arvotavoitteiden saavuttamista ja lisätään perheiden hyvinvointia vaikuttamistoiminnan ja viestinnän keinoin.