Töihin palaaminen vanhempainvapaan jälkeen on suuri elämänmuutos, joka koskettaa koko perhettä. Arkinen elämä muuttuu kerralla kokonaan, kun aikataulut vaihtuvat ja uudenlaisia haasteita tulee eteen sekä lapsille että vanhemmille. Tarhassa ja koulussa lapsia odottavat vielä toistaiseksi tuntemattomat kaverit, opettajat ja uudenlainen päiväohjelma. Työpaikalla vanhempi saattaa saada eteensä aiemmasta poikkeavat työtehtävät, muuttuneen organisaation sekä uusia työkavereita.
Toimistolle palaamiseen kannattaakin valmistautua hyvissä ajoin ennen varsinaisen työn aloittamista, jo vanhempainvapaan aikana. Työelämän comebackia varten onkin hyvä tehdä suunnitelma, joka auttaa sinua palaamaan arkiseen aherrukseen helpommin vapaasi jälkeen. Seuraavien vinkkien avulla pystyt varautumaan töiden aloitukseen paremmin ja paluustasi tulee onnistunut.
Ylläpidä osaamistasi ja taitojasi
Oman ammatillisen osaamisen ylläpitämiseen kannattaa yrittää löytää aikaa, vaikka vanhempainvapaalla kädet usein ovatkin täynnä työtä ja touhua uuden tulokkaan kanssa. Seuraa sosiaalisessa mediassa oman alasi vaikuttajia, medioita ja blogeja. Pysyttele perillä siitä, mitä alalla tapahtuu, lue kirjallisuutta, sekä blogitekstejä ja seuraa minkälaisia tutkimuksia omalla alallasi tehdään. Voit myös suorittaa erilaisia sertifikaatteja tai opintoja, joista on hyötyä työssäsi. Tavoitteeksi voisit esimerkiksi asettaa, että yrität lukea yhden ammatillisen tekstin päivässä tai vaikkapa koko kappaleen kirjasta. Töihin palaaminen helpottuu huomattavasti, kun olet perillä siitä mitä omalla alallasi on tapahtunut vapaasi aikana. Näin voit palatessasi keskittyä työtehtäviisi perehtymiseen, eikä kaikkea aikaa tarvitse käyttää toimialasi uusien tuulien opiskeluun.
Verkostoidu muiden vanhempien kanssa
Hyvien verkostojen tarpeellisuutta ei voi painottaa koskaan liikaa. Oikeiden ihmisten tunteminen on (työ)elämässä kultaakin kalliimpaa. Vanhempainvapaalla tulee vietettyä paljon aikaa lasten harrastusten parissa sekä leikkipuistoissa. Juttele muiden vanhempien kanssa hiekkalaatikolla, muskarissa ja vauvauinnissa. Vaihda avoimesti ja rehellisesti ajatuksia urasta sekä työnteosta, ja myös siitä mitä haasteita vanhemmuuden sekä töiden yhdistäminen on tuonut eteen. Kokemusten vaihtaminen antaa hyvää perspektiiviä, sekä voit myös samalla saada arvokasta vertaistukea. Vanhemmuus saa usein myös punnitsemaan omaa uraa uusiksi, sillä pienen ihmisen myötä prioriteetit sekä suhtautuminen elämään saattavat muuttua joskus reippaastikin.
Pidä yhteyttä työpaikkaasi
Vanhempainvapaan aikana työpaikkaan ja työkavereihin kannattaa olla yhteydessä säännöllisin väliajoin. Pyri myös mahdollisuuksien mukaan osallistumaan yhteisiin infotilaisuuksiin ja juhliin, kuten organisaatiosi tiedotustilaisuuksiin sekä pikkujouluihin. Jos työpaikallasi on käytössä yhteinen sisäinen tiedotuskanava, pyydä että voisit jäädä seuraamaan kanavaa, sekä osallistua keskusteluihin, vanhempainvapaasi ajaksi. Voit myös kysyä, jos voisit vapaasi aikana osallistua vaikka muutamaan kevyempään projektiin työpaikalla. Näin pysyt paremmin mukana työpaikkasi tekemisessä, sekä otteesi työhön pysyy paremmin muistissa.
Selkeytä työtehtävät, tavoitteet ja mittarit
Aina silloin tällöin vanhempainvapaan jälkeen työtehtävät saattavat vaihtua, etkä enää pääse tai halua palata entiseen positioosi. Erityisesti tällöin on hyvä kirkastaa esimiehesi kanssa nykyisen roolisi työtehtävät, tavoitteet sekä mittarit. Epäselvät odotukset ja tavoitteet heikentävät työmotivaatiota, jos et tiedä tarkalleen mitä tehtäviä sinulle kuuluu tai miten onnistumistasi mitataan. Kirjatkaa esimiehesi kanssa aiheesta sovitut asiat muistioon ja tallentakaa se yhteisesti tiedossa olevaan paikkaan, jotta dokumenttiin voidaan tarvittaessa palata myöhemmin. Riippuen organisaationne tiedonjakokäytännöistä, miettikää voisiko dokumentin myös jakaa avoimesti koko organisaatiollenne. Tavoitteet voi alkuun kirjata esimerkiksi ensimmäiselle kolmelle kuukaudelle, tai kvartaaleittain paluusi ajankohdasta riippuen. Myös välietappien toteutumista kannattaa seurata yhdessä esimiehen kanssa säännöllisesti. Esimerkiksi OKR-malli on yksinkertainen ja helposti lähestyttävä viitekehys tavoitteiden seuraamiseen.
Huolehdi perehdytysohjelmasta
Vanhempainvapaa on ihanaa aikaa, mutta sen jälkeen olet kuitenkin usein ollut työelämästä pois lähes vuoden tai jopa kauemmin ja työpaikalla on ehtinyt tapahtua paljon. Uusia työkaluja sekä järjestelmiä on otettu käyttöön, tekemisen tavat ovat kehittyneet, organisaatiorakenne on saattanut muuttua sekä uusia työkavereita on tullut taloon. Useassa organisaatiossa vanhempainvapaalta palaavia ihmisiä pidetään oletuksena vanhoina työntekijöinä, eikä heille ole suunniteltu kunnollista perehdytysohjelmaa. Kysy perehdytyksestä esimieheltäsi jo etukäteen ennen paluutasi ja pyydä, että sellainen tehdään myös sinulle. Hyvin suunniteltu ja toteutettu perehdytys on sekä töihin palaavan työntekijän että organisaatiosi etu. Perehdytyksen ansiosta olet työnantajallesi nopeammin tuottava työntekijä sekä pääset itse helpommin kiinni hommiisi.
Etsi mentori sparraamaan ja vertaistukea tsemppaamaan
Kunnollisen perehdytysohjelman lisäksi toivo esimieheltäsi, että sinulle nimetään työpaikalta oma mentori. Mentori voi olla henkilö, joka auttaa sinua erityisesti itse työtehtäviisi liittyvissä asioissa tai yleisemmällä tasolla organisaatioon ja sen toimintaan liittyvissä aiheissa. Jos kaipaat apua esimerkiksi oman urasi tavoitteiden asettamisessa tai suunnan määrittämisessä, ulkopuolinen coach voi olla hyvä apuri. Myös erilaisten naisverkostojen kuten MiBin, Facebookin Ompeluseuran, Future Femalen, Aalto Women in Businessin tai Tiistai-klubin avulla voit saada arvokasta vertaistukea oman urasi tueksi.
Jenni Siikaniva on 4-vuotiaan Filip-pojan äiti, pitkän linjan viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen sekä perhesivusto Mutsimedian perustaja. Jenni on merkityksellisen työelämän puolestapuhuja sekä erityisen kiinnostunut työnantajamielikuvan ja työntekijäkokemuksen kehittämisestä organisaatioissa.