Perhevapaamyönteinen työpaikka-palkinto jaetaan jälleen tänä vuonna – osallistu mukaan!

Mothers in Business MiB ry jakaa toista kertaa Perhevapaamyönteinen työpaikka -tunnustuksen työpaikalle, joka on kehittänyt työpaikan käytäntöjään niin, ettei perhevapaille jääminen aiheuta palkka- ja urakehityksen katkeamista tai töiden siirtämistä pysyvästi esimerkiksi sijaiselle tai muille tiimiläisille. 

Perhevapaamyönteisessä työpaikassa: 

  • rekrytoidaan henkilö osaamisen ja taitojen, ei sukupuolen perusteella,

  • kannustetaan isiä ja ei-synnyttäviä vanhempia jäämään perhevapaille,

  • varmistetaan, ettei määräaikainen työsuhde katkea perhevapaisiin,

  • varmistetaan työnkuvan pysyvyys ja urakehitys raskaudesta tai perhevapaista riippumatta,

  • palkalliset perhevapaat ovat yhtä pitkät sukupuolesta tai perhemuodosta riippumatta,

  • kertaluonteiset bonuserät koskettavat myös perhevapailla olevia,

  • iloitaan tulevasta perheenjäsenestä yhdessä ja 

  • yhteiset käytännöt ja viestintä perhevapaista on yhdenvertaista ja saavutettavaa

Miten työpaikkanne osallistuu palkinnon saajaksi?

Yritys ilmoittautuu mukaan täyttämällä Perhevapaamyönteinen työpaikka -itsearvioinnin syyskuun loppuun 30.9.2025 mennessä. Itsearvioinnin lopuksi yritys saa pisteet, joiden perusteella valitaan voittaja. Lisäksi top 5 yritykset nostetaan finalisteiksi loka–marraskuun viestintäkampanjassamme. 

Itsearvioinnin täyttämiseen menee aikaa vain noin 7 minuuttia. Voit täyttää itsearvioinnin täällä. (Linkki vie Typeform-kyselylomakkeelle)

Tunnustuksella haluamme osoittaa, että pienetkin panostukset perhevapaamyönteisyyteen johtavat pitkässä juoksussa henkilöstön hyvinvointiin, veto- ja pitovoimaan sekä työelämän tasa-arvoon.

Perhevapaamyönteinen työpaikka on sosiaalisesti vastuullinen työpaikka.

Palkinto jaetaan Perheystävällinen työelämä -seminaarissa 7.11.2025 Alma-talolla, jonne voittaja kutsutaan erikseen. Seminaari järjestetään yhteistyössä työnhakupalvelu Joblyn kanssa. 

Lisätietoja: 

Jenny Söderman

asiantuntija

Mothers in Business MiB ry

jenny.soderman(a)mib.fi

044 706 0862


Tervetuloa MiBin 10-vuotisgaalaan – äänestä vuoden uraäitiä ja tule kumppaniksi!

Kesällä 2014 viisi espoolaista äitiä perusti verkoston äideille, joita yhdistää kiinnostus uran ja perheen yhdistämiseen. Tästä syntyi Mothers in Business – ja nyt, 10 vuotta myöhemmin, meitä on jo yli 4000 jäsentä ja toimintaa 16 paikallisjaostossa ympäri Suomen.

Nyt on aika juhlia yhdessä tätä upeaa matkaa! Lue lisää gaalan ohjelmasta, ilmianna ehdokas vuoden uraäidiksi ja lähde mukaan gaalan kumppaniksi!